Jukka Konttinen

Eurokerääjät kunniaan

Euroaikaisten keräilykohteiden menekistä erilaisissa huutokaupoissa päätellen, on olemassa tietty joukko sekä rahojen että postimerkkien keräilijöitä, joita kiinnostaa nimenomaan eurojulkaisut. Esimerkiksi koska postimerkkien käyttömäärät vähenevät koko ajan, niin uusimmista kirjelähetyksistä leikatut leikkeet kiinnostavat huutokaupassa, etenkin loistoleimaiset. Nythän vuoden 2019 alusta merkkejä ei voi käyttää enää paketeissa joten ikimerkkien käyttökohteet edelleen vähenevät. Täten en ihmettele, että kiinnostusta kulkeneisiin merkkeihin riittää. Tilanne voi jopa kuumentua tulevaisuudessa.

Samoin euroarvoiset rahat. Itse aloitin kolikoiden keräilyn varsinaisesti kun markkavaluutta muuttui euroon, vuonna 2002. Kansainvälisen työyhteisöni avustamana keräsin varsin nopeasti suurimman osan kierrossa olleista eurokolikoista. Ne mitä en kierrosta saanut, kävin hakemassa keräilyliikkeestä, mm. Luxemburgin kolikkosarjan. Sittemmin ajattelin, että lompakoista kerätyt sarjat kannattaisi vaihtaa UNC-laatuisiin ja sittenpä se keräyskipinä vei koko käden, innostuin päivittämään kaikki euromaat. Monacoa, Andorraa, San Marinoa ja Vatikaania myöden. Samoin innostuin keräämään 2 € erikoiskolikoita. Lompakoista löytyvät rahat annan kiertää edelleen, sillä pienikin käsin koskettelu pilaa pötköstä otetun kolikon pinnan uskomattoman helposti.

Samoin euroarvoiset juhlarahat (5€, 10 €, 20 €, 50 € ja 100 €) tuntuvat kiinnostavan huutokaupoissa, vaikka mitään huippukohteita niistä ei ainakaan vielä muodostu. Enemmän näyttävät menevän Numismaatikkoliiton tekemän oppaan suositusten mukaisilla hinnoilla. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Mitä tulee alan harrastuskerhoihin (samoin kuin motiiviin kirjoittaa tämä blogi), niin siellä suhtautuminen euroajan kohteisiin näyttää olevan nuivaa. Enemmän kerätään markka-aikaa ns. klassista Suomea jonka mukaiset kohteet ovat mukamas niitä ”oikeita” keräilykohteita. Todisteena epäilyksistäni ovat alan julkaisut ts. lehdet jotka käsittelevät lähes yksinomaan vanhoja ei euroajan kohteita.

Olen asiasta keskustellut harrastajien somepalstoilla ja siellä on todettu, että kerhoissa käsitellään niitä kohteita mitkä keräilijöitä kiinnostavat. Mutta kun asia on kerran näin, niin pitäisikö euroajan keräilijöille olla omat kerhonsa ja miksei julkaisunsakin? Kyse ei ole vastakkainasettelun lietsomisesta, vaan näkökulman laajentamisesta, sillä perinteiset keräilijät tuskin tapojaan muuttavat. Henkilökohtainen motiivini on myöskin se, että minua kiinnostaa keräily, eli kohteiden vaihto, osto ja myynti. Ei näyttelyjen talkoilla rakentelu tai vuosibudjetin ruotiminen ja hallituksen jäsenten valinta.

Eipä silti, kerhot pärjäävät ilman minua ja minä ilman kerhoja. Mutta kun harrastukseen liittyvistä asioista keskustelee, niin ensimmäiseksi suositellaan kerhoja. Ja kun kokouksissa käy, niin kohta myös vastuisiin tai talkoisiin osallistumista. Jonkun 4-6 kerääjän vaihtorinki olisi ihan riittävä, vailla byrokratiaa. Kerhotoiminnan haaste kai on, että sen jäsenten tarpeet voivat olla kovin erilaisia. (= keräilyssä markka-ajan kohteisiin).  Täten tyhjäkäyntiä ei voine välttää. Harrastuksen pitää kai organisoitua järjestöksi. jolla on oma byrokratiansa. Sen takia, että toiminnassa käsitellään rahaa ja se pitäisi pitää verovapaana. Ja kun anotaan ja saadaan avustuksia tai lahjoituksia. Mutta lisääkö byrokgratia kenenkään harrastajan onnellisuutta? Ehkä sellaisten, jotka haluavat päteä vastuutehtävissä. Voi olla myös sellaisia, jotka tykkäävät virallisesta pönötyksestä myös vapaa-aikanaan. Minä saan sellaista työtehtävissäni ihan tarpeeksi. Mutta siitä maksetaan palkka. Tunnettuahan on, että taloyhtiöiden kokouksissa on vähän osallistujia silloin kun hallitusta valitaan.

Asiaan liittyy luonnollisesti myös iso peikko: euroajan pöhötystauti ja inflatoituminen siksi, että kohteita julkaistaan hirmuisia määriä. Yhteys kuluttajien käyttötarpeisiin on kadonnut, keräilybisneksen hyväksi. Ei tarvitse kuin ajatella Monetan tai Rahapajan kaltaisia liikeyrityksiä, joiden toiminnan eettisyydestä on keskusteltu pitkään. Eipä silti, ettenkö itsekin ole Monetan asiakas, mutta hankin sieltä harkiten. Kuten joku numismaatikko totesi, että jos olisi kestotilaus Monetan tai Rahapajan keräilykohteisiin, ei vuoden päästä hankintahetkestä saisi puoliakaan sijoittamistaan rahoista takaisin myymällä kohteensa eteenpäin. Epäilen, että kaikesta hankkimastaan ei edes pääsisi eroon kuin pilkkahinnalla, esimerkiksi Monetan kaikenkarvaiset mitalit.

En usko myöskään, että on olemassa sellaisia eurokerääjiä, jotka haluaisivat havitella kaikkien euromaiden kaikkia juhlarahoja, saatikka kolikkojulkaisuja. Juhlarahoja on varmaan jo yli tuhat, yksittäisten kolikoiden hintojen ollessa satoja euroja.

Sama pöhötystauti näyttää vaivaavan myös Suomen Postia, joka julkaisee isot sarjat postimerkkejä vuosittain eikä tämä osoita taantumisen merkkejä.

Kaikista haasteista huolimatta on luottoa siihen, että euroajan kohteita voi kerätä harkiten. Kokoelman voi rajata niin, ettei tarvitse ”kestotilaajana” koko omaisuuttaan uusiin julkaisuhin sijoittaa. Voisi suositella odottaa muutama vuosi julkaisun jälkeen, jolloin näkee mille hintatasolle kukin kohde asettuu. Minkään kohteen ”loppumista” ei tarvinne pelätä, sillä muutaman tuhannen kappaleen julkaisumäärilläkin ko. kohteita tulee tasaisesti jälleenmyyntiin. Kolikot tuskin menevät roskiin tai muuten pilaantuvat vaan säilyvät komeroissa tietyn ajan. Eikä kannata uskoa, jos kohteen myyjä väittää huippuharvinaisuudesta tyyliin "vain meiltä, vain tänään tällä hintaan", perusteluksi kovalle hintapyynnölle. Normaalin bisnesvedätyksen lisäksi kyseessä voi olla puhdas tietämättömyys markkinatilanteesta.

Mikään ei tietenkään estä kerätä myös markka-ajan kohteita yhtä aikaa, mutta jos puhutaan rahanmenosta, niin kyllä sinne ”klassiseen Suomeen” rahansa saa menemään helposti, jotta edes saisi jonkinlaisen peruskokoelman aikaiseksi. Ja minusta esimerkiksi käsite "huippukerääjä" on synonyymi ilmaisulle "paljon ylimääräistä rahaa ja vapaa-aikaa" Mitään ihailtavaa tai sankarillista minusta tuossa ei ole. Paitsi ihmisten taipumus kilpailla asiasta kuin asiasta.

Harrastukseni on keräily, joten kilpailu ei ainakaan minulle ole mikään tavoite. Olen viime aikoina luopunut periaatteista osallistua johonkin  "kannatuksen vuoksi". Eli kaikenlaisten jäsenmaksujen maksamisesta. Hyväntekeväisyys ja vapaaehtoistyö on eri asia.

Sen kun vielä pitää mielessä, että yhdenkään keräilykohteen arvo ei ole mikään fakta tai luonnonvakio, vaan täysin maku- ja mielipideasia, keräilijöiden keskuudessaan kehittämä uskomus. Jostakin luin, että taidekeräilijöiden keskuudessa ei tarvita kuin kaksi samasta kohteesta kilpailevaa, niin arvo pysyy korkealla. Samoin yleiset talouden suhdanteet vaikuttanevat hintoihin, keräilijöiden ostovoimaan. Tämän absoluuttisen häilyväisyyden takia ”oikeiden kohteiden” keräilijöiden tuhahtelut eurokeräilystä voi jättää omaan arvoonsa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Yleisesti puhuen ja muutamassa yhdistyksessä mukana olevana suosittelisin yhdistyksiin kuulumista esimerkiksi aktiivisen työuran jälkeen. Oma harrastus saa omanlaistaan rytmiä ja ryhtiä, kun kerhon ohjelman aikatauluttaa kalenteriin. Vaara jäädä vain sohvan pohjalle makoilemaan vähenee.

Keräilen myös kolikoita mutu-tuntumalla enkä oikeastaan pidä siinä harrastuksessa mitään tavoitetta. Kolikoita on kertynyt kansioon ja oikeastaan on ehkä muistin kannalta virkistävää katsella silloin tällöin kolikoita, joita ei enää edes juuri muista hankkineensa. En siis pyörittele kolikoita päivittäin.

Hyvä Blogikirjoitus!

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Tampereen postimerkkikerho kokoontuu parillisen viikon keskiviikkoisin. En päässyt nyt mutta menen kyllä kun flunssa hellittää. Kyllähän jäsenten keski-ikä on korkeahko. Mutta kuten totesin, kerho tekee sitä mikä jäseniä kiinnostaa.

Mikä minua kiinnostaa on kohteiden hankkiminen ja vaihtaminen. Siihenkin on tuolla kerhossa mahdollisuuksia, menen seuraavaan kokoukseen ja maksan jäsenmaksun.

Työreissuilta jääneet, ennen euroa kolikot eivät näyttäneet kelpaavan numismaatikoille joten talletan ne toistaiseksi lapsenlapsille kauppaleikkiin.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa