Jukka Konttinen

Verta kentälle

Pettymykseni tiistaiseen Kärpät-Tappara Liigan playoff-otteluun jäi harmittamaan. Pohdiskelin, että onko pelejä niin paljon, että jotkut niistä menevät amerikkalaiseksi vapaapainiksi.

Amerikkalaiseen vapaapainiviihteen idea on varsin väkivaltaisten otteiden näytteleminen. Jääkiekossa on ollut myös kovia otteita juuri viime vuosina ja pelaajien taklaamista tai muuten leipomista taju kankaalle, esimerkkinä vaikka pelaajaikoni Ville Peltosen torppaus. Kirjassaan hän toteaa mm. olleensa 2 kuukautta vuodepotilaana ja ura oli päättyä liian aikaisin. No, onneksi selvisi hengissä ja vielä terveeksi.

Tätä väkivaltaviihdettä kuitenkin useimmat katsojista odottavat. Hakametsän hallissakin noustiin seisoen hurraamaan ja taputtamaan, kun ”oman kylän poika” sijaitsi kasan päällimmäisenä. Samaa vahingoniloista riemuitsemista katsomosta huomasin TV:n urheilulähetyksessä, silloin kun puolitajutonta Peltosta talutettiin pois kentältä.

Väkivalta ei jää pelkästään fyysiselle tasolle. Kiekkotuomarit ovat varmaan Suomen yksi työpaikkakiusatuimmista ammattiryhmistä ja tässä kiusaamisessa ei kunnostaudu yleisö pelkästään, vaan myös joukkueiden johto ja valmennusväki. Pelien jälkeen, tuloksen ollessa itselle epäsuotuisa, tuomarien haukkuminen on säännönmukaista. Vaikka osin aiheellistakin, niin sitä tehdään painostustarkoituksessa. Pelin henkeen kuulunee, että tuomarit eivät nouse julkisemmin puolustautumaan.

TV:stä tuli kerran dokumentti juniorien ja heidän vanhempiensa toiminnasta. Peleissä myös vanhemmat huusivat vastustajajoukkueen jäsenille ja tuomareille asioita, jotka muussa yhteydessä täyttäisivät työ- tai koulukiusauksen kriteerit. Myös fyysistä tuomarin kimppuun käymistä on tapahtunut, kuten pelaajan isä Espoossa. Tuomarit ryhtyivät luonnollisesti toimenpiteisiin asian suhteen, mutta syytä olisi varmaan käsitellä väkivalta-aspektia jääkiekossa laajemminkin. Hyviä aikomuksia on kuultu, mutta mikään ei taida olennaisesti muuttua?

Näyttäisi siltä, että kiekkokatsomo on viimeisiä saarekkeita, joissa katsoja, tyypillisesti mies, luolamiestason mentaliteetilla voi toteuttaa aggressiivisia viettejään. Huudella ilkeyksiä, läpiä päähänsä vailla pidäkkeitä, empatiaa tai ihmisarvon kunnioitusta. Liigasirkus vaalinee tätä tarvetta, jotta saisi pidettyä itsensä taloudellisesti hengissä. Peleissä kun ei käydä, jos niissä ei ole ”kunnon taklauksia”.

Kun kritisoin aiemmin vastustajien pahoinpitelyä kiekkokaukalossa, eräs kiekkotoimittaja totesi, että ”et ymmärrä peliä”. En siis ymmärrä, että vastustajan tahallinen vahingoittaminen kuuluu peliin? Samat puolirikolliset saattavat olla sitten patsastelemassa Lastenklinikoiden kummien tai Terve elämä voittaa-kampanjoiden keulakuvina.

Onko sitten Tapparan tiistain pelistä tehtailemassa ”Nyt ammutaan kovilla” tutkintapyynnössä kysymys siitä, että olisi herätty väkivalta-ongelmassa? Veikkaan sen menevän viihteen tai painostamisen piikkiin. Tavoitteeseen horjuttaa vastustajaa kaikin keinoin.

Henkiselle puolelle voi laskea myös Donald Trump-tyylinen eliitin ihannointi, sankaripalvonta ts. kiekkoilija on ihmisenä jotenkin muita parempi ja miljoonansa ”ansainnut”, kun osaa vetää rannelaukauksia pömpeliin.

Arveluttavana pidän myös Maamme-laulun esittämistä finaalien aluksi. Voi toki todeta, että kai sitä saa laulaa koska ja missä haluaa, mutta ei se kiekkopeleissä ilman harkintaa mukana ole. Samalla legitimoiden kiekkoväkivaltaa? Isänmaallisuus-näkökulmaa monet kiekkomiljonäärit itse eivät näytä niin kunnioittavan, kieltäytymällä kisoihin tulemisesta.

Näitten kaikkien #metoo-kampanjoiden aikana voi olla, että tällainen luolamieskulttuurikin tulee tiensä päähän? Jos tulisi, niin silloin voitaisiin ehkä keskittyä nauttimaan taitokiekkoilusta. Väitteet "neitikiekkoilusta" olisivat tarpeettomia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset