Jukka Konttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Huijaus

Laillista piratismia

Elämyksiin liittyviä palveluja selvittäessä on helppo avata Google ja katsoa, mitä hakusanoilla löytyy. Esimerkiksi hotellihuonevarauksen kohdalla Google-listauksen kärkeen tulee Trivagon tai Booking.comin kaltaisia buukkauspalveluja. Näistä huoneen varaus toiminee ihan ok, mutta ne yleensä omavaltaisesti kaventavat normaaleja palvelun ehtoja, kuten esimerkiksi että varaus onkin osto, joka peritään luottokortilta välittömästi. Ymmärtääkseni kyseessä siis harhauttaminen ts. petos. Tällöin myös varauksen peruuttaminen on mahdotonta.

Bisnestä enkeleillä

Koska suuri osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän lapsuudessa ollut uskonnollisen manipulaation kohteena, ovat he altistuneet kaikenlaisen hömpän vastaanottoon, kuva. Hömppäkynnys on alentunut. Useimmat eivät huomaa, että kristinusko perustuu uhrimagialle. Kasteessa manataan Saatanaa pois lapsesta ja rukous on lievä muoto manauksesta.  

 

Vain harvat ymmärtävät että ns. suojelusenkelit ovat pakostakin sokeita, joten  eivät pysty hoitamaan kuviteltuja hommiaan: 

Australialaisen kriketin musta hetki

Moni suomalainen tuskin on seurannut australiaisen kriketin vuosikausiin suurinta skandaalia otsikoita pidemmälle, lyhyt yhteenveto on siis tarpeen.


 Australialaiset pelaajat syyllistyivät maaottelussa Etelä-Afrikkaa vastaan Kap-kaupungissa krikettipallon rouhimiseen hiekkapaperilla. Kundit lääppivät kentällä vähän enemmän pitoa pallon pintaan. Temppu paljastui televisiokuvista ja maailma katosi yhtäkkiä maajoukkueen alta. https://

Julkaise syötteitä