Jukka Konttinen

Ylipedantisti voittoon?

Suomessa maailmalla menestymisen reseptiksi on otettu tietynlainen ylipedanttius, jossa asiat tehdään viimeisen päälle ja ylikin. Ne kaikki, mitkä ennakolta voidaan suinkin ottaa käsittelyyn. Kun tämä on tehty, uskotaan menestyksen heltiävän kuin itsestään? Unohdetaan sattuman merkitys sekä erityisesti niiden asioiden, joihin itse ei voi vaikuttaa vaikka mitä tekisi. Että kilpailussa on aina sellaisia osallistuja, jotka kokeilevat toisenlaista, joko ihan unohdetun perinteistä tai sitten riittävän uutta ja rohkeaa. Vaikka näistä toisista floppeja tulisikin useimmista.

Kun Suomen jääkiekkomaajoukkueen turnaus viimeisimmässä World Cupissa meni ns. vihkoon, niin muistan kommentaattori Tami Tammisen mainion toteamuksen ”ylipedantista valmistautumisesta” joka on ollut ilmeisen leimallista valmentaja Marjamäen aikana. Samoin kuin leimallisesti huonot tulokset. Ylipedanttia valmistautumista aivan kuin alleviivasi kuusiosainen dokumenttisarja, joka ei taida jälkikäteen kiinnostaa enää muita kuin urheilukulttuurin tutkijoita, jos sellaisia on.

Eli valmistautumisessa haetaan kaikki parhaat resurssit mitä maasta löytyy ja ns. käännetään joka kivi ja vielä vähän enemmänkin. Että kun ”kaikki mahdollinen tehdään” etukäteen niin mikään ei voi mennä pieleen? Sitten tulee USA:n nuorisojoukkue tuoreella jalalla täysin ennakkoluulottomasti, joka luistelee Suomen ”pelikirjaa noudattavat” virkamieskiekkoilijat kumoon ensimmäisessä erässä.

Jotain samaa oli tässä viimeisessä Saara Aallolle pedatussa UMK-Euroviisukilpailussa. Jossa kai ajatuksena oli yrittää rakentaa Saara Aallon X-Factor-menestyksen päälle? Siihen vielä kansainvälinen arvosteluraati päälle ja biisintekijät. Kulissit ja tanssikuviot noudatti samaa pompöösiä krumeluuria kuin X-factorissa ja Saara tottakai esiintyi sen minkä pystyi.

Mutta ne kappaleet. Urbaanipoppia joista mikään ei jäänyt päähän soimaan. Mitään koukkua niissä ei ollut, yhdessäkään.

Ennakkovalmistautumiseen osansa tykittää taustaorganisaatiot ja miksei mediakin, YLE:n toimittajan mielestä esityksellä ei voi hävitä, ”kunhan esitys saadaan kuntoon”? Olen pahoillani, mutta tärkeintä on kai se musiikki ja biisin tarttuvuus ja tuoreus? Eikö niin, kuitenkin?

Miksi Lordi aikoinaan voitti Euroviisut? Siksi, että show ja bändi olivat niin poikkeava, toisenlainen kuin mikään muu. Kannattaako Suomen hakata päätään seinään tällaisella mainstream-popilla, jossa kilpailu ja täten taso maailmalla on äärettömän kova ja taustalla kovat kokeneet osaajat? Uskoisin, että valtaosassa Euroviisuvoittajista on jotain pientä tuoreutta ja poikkeavuutta pystytty sisällyttämään, eikä siis vain varmimmasta varmimman päälle tekemistä.

Miksi ei yritettäisi rockmusiikilla, jossa Suomi on sentään maailmalla menestynyt? Viimeisin esimerkki Softengine, joka tuli muistaakseni suoraan seinäjokilaisista treenikämpistä julkisuuteen, vailla kansainvälisiä taustakoneistoja. Ehkä siksi, koska Suomen taustaorganisaatiot rakastavat urbaanipoppia, sen simppeliä hypnotisoivaa jumputusta, riikinkukkoilua ja kimalletta? Taustaorganisaatioiden jumputuspoppiin jumittunut musiikkimaku voi olla menestyksen este myös tulevaisuudessa.

Helsingin Sanomien toimittajan analyysin kanssa olen samaa mieltä, että tämä kappale ei ainakaan voita. Toivotaan, että olen väärässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset