*

Jukka Konttinen

Somekeskustelu yhteiskunnallisena vaikuttamisena

Olen nähnyt Puheenvuoro-palstalla ilmeisellä ammattitaidolla ja huolellisesti kirjoitettuja blogeja, jotka eivät ole näyttäneet kiinnostavan ketään. Vaikkapa yksinkertaisesti siksi, että teksti on liian pitkä ja/tai monimutkainen, jotta kukaan jaksaa lukea sitä alusta loppuun ajatuksella. Kuitenkin Twitterissä ja muualla mediassa olen törmännyt kommentteihin, joiden mukaan ”professoreiden pitäisi olla enemmässä määrin julkisuudessa läsnä osallistumassa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ottamassa kantaa asiantuntemuksemme mukaisiin kysymyksiin”. Tässä sosiaalisen median kanavat ja blogialustat ovat käteviä, nopeita ja tehokkaitakin. Verrattuna vaikka sanomalehtien mielipide-osastoihin, jossa tekstin julkaisukynnys on suhteellisen korkea, riippumatta siitä kuinka paljon vaivaa tekstin laatimiseen on käyttänyt. 

Yliopistolaki puhuu ”toimimisesta vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä”. Määritelmä on väljä. Mitä tulee somepalstoilla vaikuttamiseen, minä en toistaiseksi ole uhrannut asiaan kovin paljon energiaa, vaikka silti luulisin, että kertaluokkia enemmän kuin useimmat kollegani. Edustamani tutkimus eli tekniikka ja energia-ala on äkkiä kovin monimutkaista, joten se saattaa mennä maallikolta ns. yli hilseen. Samoin jos ja kun pidättäytyy faktoissa ja tarkistaa käyttämänsä lähdeviitteet ja niiden sisällöt huolellisesti, kertoo asiat tarpeeksi seikkaperäisesti, niin blogin laatimiseen pitää panostaa paljon. Ja kun näin on, miksei käyttäisi tuota aikaa tutkimuksen julkaisemiseen tieteellisesti vertaisarvioiduissa kansainvälisissä lehdissä. Siitä kun saa niitä tulospisteitä. Suomen Kuvalehden "Tarinoita tieteestä"-blogisti Tiina Raevaara taisi joskus ehdottaakin, että yleistajuistavasta julkaisemisesta vaikkapa somessa pitäisi olla joku tulospistejärjestelmä erikseen. En ainakaan halua nähdä erikseen vaivaa muokatakseni tekstistäni kiteytetympää tai kärjekkäämpää, keksiä siihen jotain erikoista kärkeä tai koukkua, vain sen takia että se olisi ”myyvempi”. Jotkut saattavat osata luonnostaan tämän taidon, mutta tullaan äkkiä sille raja-aidalle, että kerrotaanko pelkistettyjä, viihdyttäviä tarinoita vai tosiasioita joissa on useita puolia, harmaan eri sävyjä.

Tieteellisen tutkimuksen saralla on yksinkertaisesti niin, että tietyt alat eivät herätä suuren yleisön mielenkiintoa. Ainakin olennaisesti vähemmän kuin toiset alat. Tämän huomaa selvästi, kun laatii lehdistötiedotteita omien jatko-opiskelijoiden väitöstilaisuuksiin, vaikkapa aiheesta ”kaasutuksen biomassakoksin reaktiivisuuden mallinnus”. Eipä niitä julkisuudessa näe, muuta kuin lyhyellä maininnalla kohta väittelevien listassa. Jos väitöstilaisuus taas pidetään vaikkapa ”Tuntemattoman sotilaan roolihahmojen karakterisoinnista”, niin asiasta on artikkeli sanoma- ja aikakauslehdissä. Koska se on aihe, jonka toimittaja ja yleisö ymmärtävät. Jos ei sitten vaikkapa ns. asianomistajaväitöskirja, veteraanipoliitikon sapattivapaallaan väsäämä tekele omaan uraansa liittyvistä tapahtumista (Huomaa em. linkistä Pekka Seppäsen mainio, edelleen ajankohtainen kolumni). Samoin uutiskynnyksen näyttää nostavan tieteen ja tekniikan alalla semmoiset tutkimukset, jolla luvataan suuria muutoksia ja edistystä maailman pelastamisen tiellä. Mikäli on ns. perustutkimuksesta kyse, nämä mahdollisuudet voivat olla vuosikymmenien päässä, jos toteutuvat koskaan. Mutta myyvä juttuhan siitä saadaan. Oman alan asiantuntijoiden ammattilehdissä, kuten Tekniikka ja talous, uutiskynnys tutkimustuloksille on luonnollisesti matalampi, vaikka sielläkin juttu muotoillaan myyväksi, tutkimuksen tekniseen ja kaupalliseen potentiaaliin keskittyen.

Mitä tulee ammattiini liittyvään yliopistolain mukaiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, siihen toisaalta löytyy reittejä työnantajan tiedotusammattilaisten avustamana, muita kuin somepalstoilla julkaisemalla. Samoin teollisten yritysten kanssa yhteistyössä tehtävä, yleensä luottamuksellisia osioita sisältävä tutkimus, hoitanee tätä puolta asiasta. Olen ollut mukana kommentoimassa esim. Suomen energiaratkaisuihin liittyviä kysymyksiä, blogeissa ja aiemmin TV:ssäkin. Linkatussa blogissani oli sanottavaa ammattialueeltani, eli ärsytys mediassa vallalla olevasta hypetyksestä siitä, että uusiutuvalla aurinko-, tuuli- ja vesisähköllä voitaisiin hoitaa energiantuotantomme, mukaan lukien liikenne, sataprosenttisesti. Mutta jos tämä narratiivi ei toteudukaan kuten maalaillaan, niin ollaan pahimmillaan takaisin lähtöpisteessä, ilmastonmuutoksen hillinnässä. Juttu oli joko liian pitkä ja monimutkainen, tai sitten omien ennakkokäsitysten vastaista informaatiota ei haluttu ottaa vastaan. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jos olisin ottanut täysin päinvastaisen, myötäilevän kannan "maailman pelastumiseen" aurinko- ja tuulisähkön avulla, juttuni huomiokerroin olisi ollut paljon suurempi.

Professorin ei tarvitse olla kaikkien elämän osa-alueiden erikoisasiantuntija. Vaan pikemminkin erikoistunut pitkälle jossain. Ylen toimittaja olisi kerran halunnut minun kommentoimaan Fortumia Fennovoima-ratkaisujen yhteydessä, mihin totesin, että en seuraa heidän liiketoimintaansa riittävän tarkasti saatikka ei oikeastaan ole tarpeellista seurata, koska se ei ole oman tutkimusalueen syvintä kompetenssia. Tieteellistä tutkimusta tehdään tekniikan alallakin yleensä hyvin kapeassa yksityiskohdassa. Vaikka toki asian konteksti yhteiskuntaan tunnetaan ja julkaisuissakin geneerisesti esiin tuodaan, laadun takaamiseksi keskittyminen pitää kohdistaa näihin yksityiskohtiin. Tavoite tarinan yleistajuisuudesta, myyvyydestä ja kiehtovan kertomuksen ominaisuuksista eivät ole suoranaisesti tiedetutkijan intresseissä. Esimerkiksi tieteen tunnetut popularisoijat, tiedejulkkikset kuten Esko Valtaoja tai Kari Enqvist, eivät kirjoissaan esittele varsinaisen tiedetuotantonsa teoreettisia yksityiskohtia kuin ohimenevästi. Tämän voisi helposti todeta tutkimalla heidän varsinaisia tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleitaan. Sitäpaitsi tällaiset tiedejulkkiset saavuttavat nopeasti median silmissä sen kaikkien alojen erityisasiantuntijan aseman, jolla he kommentoivat asioita joita ei yksinkertaisi kannattaisi, perustietämyksen puutteen takia.

Sosiaalisen median keskustelu pärjännee omalla painollaan. Poliitikot ja muut ”kaiken maailman somelobbarit” yhden asian agendoineen hoitavat ns. asiapitoisemman keskustelun, faktojakin hyödyntäen. Totuuden jälkeisessä ajassa Intuitiivisella mielipiteellä, johon valikoi faktat sopivasti, voi pärjätä varsin hyvin, ja voi saada aikaan mehukkaan keskustelun. Myötäilijät kehuvat, vastustajat haukkuvat. Onhan myös todettu, etteivät poliittiset päättäjät perehdy syvällisempiin tutkimusraportteihin jostain käsittelemästään asiasta.

Tähänastiset kokemukset osoittavat, että kirjoittajan innostukseni tai taitoni eivät taida riittää tieteen popularisoimiseen omalta alaltani suurta yleisöä viihdyttävästi ja sille ei voi mitään. Varsinkin kun se näyttää olevan vastikkeetonta talkootyötä. Lista tiedetuotannostani löytyy netistä ainakin yliopistomme tietokannasta TUTCRIS, nimelläni. (Listassa pääasiassa aktiviteetit v. 2014 jälkeen, ei sama kuin CV). Toisaalta minulla on oikeus edellyttää, että saan somemaailmasta itsellenikin jotain, jos sinne osallistun. Toistaiseksi se näyttää onnistuvan keskustelemalla yleisesti yhteiskunnallisista asioista, populaarikulttuurista, musiikista ja puujalkavitseistä. Keskustelun teen yksityisenä kansalaisena ja veronmaksajana, tosin joskus harvoin substanssiosaamisen näkemyksestä. Mutta en siis työnantajani edustajana.

P.S. Blogisti Raevaaran ehdottaman tulospistejärjestelmän haasteena, samoin kuin erillisten kirjoituspalkkioiden maksussa olisi tarve artikkelin tai vaikkapa twiitin laadun tarkistamisesta. Jos tällaista ei olisi, voisi pisteitään kohottaa millä tahansa spämmäyksellä. Tosin tutkimuksen rahoittajat kuten EU ja Suomen Akatemia, edellyttävät nykyään myös yleistajuista tutkimustulosten julkaisemista, ns. dissemination-toimintaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos herättävistä näkemyksistä. Tutkimustyötä tehneenä ymmärrän, että siihen alaan, josta eniten olen tiennyt, on on syntynyt vaikein tarttumispinta. Miten paljon pitäisi tietää, että se olisi tarpeeksi ja että voisi somessa tiedoilla vaikuttaa? Somessa käydään vain pintoja pitkin helpoissa aiheissa, ei sukelleta syvemmälle. Usein esille tulee myös tietämättömyys tai kyvyttömyys etsiytyä oikean tiedon lähteille ymmärtääkseen.

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola Puhui siitä, että olemme vaihtoehtoisten totuuksien ajassa, ja yliopistoilla on tänä aikana tärkeä rooli. Niiden tulee levittää luotettavaa tutkittua tietoa. Koulutettujen ihmisten tehtävänä on muuttaa maailmaa paremmaksi.
Olemme pudonneet korkeakoulutuksessa Kolan mukaan jo maailman maiden keskiarvon alapuolelle. OECD:n tekemän korkeamman koulutuksen selvityksen mukaan. Huolestuttavaa. Mutulla mennään siis yhä enemmän. Miten tämä negatiivinen kehitys käännetään?
Tuoreempaa tietoa löytyy englanniksi, mutta linkitän tähän aiemmin julkaistua tietoa.

Kyse oli ennen kaikkea huoli nuorista ihmisistä. HY:ssä aloitti tänä syksynä 4000 opiskelijaa. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Muisti...

Hiukan erilaista kuvaa antaa Tilastokeskus: http://www.stat.fi/til/tthv/2012/tthv_2012_2014-03...

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Lisäksi somessa on turhauttavaa ajautua väittelyyn diletantteja vastaan, siis jotka rinnastavat vuosikymmenten ammattitaidon ja kokemuksen oman mutuiluunsa ja ad hoc-selittelyynsä vertailukelpoiseksi. Ja kun pidän kannoistani kiinni ja perustelenkin, syy onkin vain se, että olen asennevammainen kalkkis, joka ei pysty luopumaan vanhasta.
Voi olla, että juuri tämän turhautumisen välttely sitten koetaan passiivisuutena.

Mutta joka tapauksessa, aina kun somessa helähtää tämä hurskasteleva kommentti professorien velvollisuudesta keskusteluun, postaan tämän blogin vastineeksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Netti on avannut kaikille mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä. Mielipide ei ole faktaa ilman, että sen takana on asiantuntemusta. Tämä on uutta meille kaikille. Ennen vain asiantuntijoilta kysyttiin ja asiantuntijat kirjoittivat. Nyt on todellakin toisin. Tuntuu, että asiantuntijat pysyttelevät toisaalla, vaikka eri alojen tietoa tarvitaan, vaikka esim. HY:ssä etsitään parempaa vuorovaikutusta eri tahojen kanssa. Vaikeaa.

Olen menossa opettamaan maahanmuuttajille mikrobiologiaa. Vaikka minulla on siitä arvosana yliopistosta tuntuu kuitenkin sille, että puhuakseen aiheesta ja välittääkseen konkreettista tietoa pitäisi tietää vieläkin enemmän. Kun tietää, tietää myös ettei kaikkea tiedä. Kun ei tiedä, voi luulla tietävänsä enemmänkin. Siitähän se väittely syntyy.

Poliitikoilla voi olla tunne että tietävät, kun ovat kuulleet asiantuntijaa. Osaavat esittää sen mitä ovat kuulleet, mutta riittääkö se oikeiden päätösten tekoon? Poliitikot kun ovat alkaneet nimitellä yliopistossa opettavia kaiken maailman dosenteiksi. Minusta tuo on törkeää asiantuntemuksen halveeraamista. Jotenkin olisi aika nostaa asiantuntemuksen profiilia yhteiskunnassamme, jotta meillä saataisiin nostettua asiantuntemuksen tasoa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen Vastaus kommenttiin #3

Eläköitynyt kollegani kertoi kun kerran kommentoi tuulivoiman haasteita hyvin realistisesri niin jotkut viherintoilijat olivat lähettäneet vihapuhetta. Että ei paljon häntä sen jälkeen julkinen kommentointi kiinnostanut.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9

Ymmärrän, ei noissa asioissa mielipitein voi edetä. Tarvitaan tutkittua tietoa. Olen seurannut sivusta aurinkokeräimien tuottavuutta. Sukulainen hankki katolleen ja samalla myös mahdollisuuden myydä sähköä. Hän on joutunut toteamaan, että ei taida kovin pian rahat tulla takasin ja tuottoja. Itse liityin Helenin paneelihankkeeseen, koemielessä. Kolme nimettyä paneelia Helenin määrittämissä paikoissa. Minähän niistä maksan, mutta samalla näen mitä tuottavat.

Tyttäreni hankki ehkä paremman ratkaisun. paneelit, jotka tuottavat energian veden lämmitykseen. Saa nähdä miten hyvä ratkaisu se on. Kaikkea kokeillaan. Maallikot enimmäkseen ja jos hanke menee pieleen, niin pitää kehittää paljon korulauseita ja puolusteluja omalle ratkaisulleen. Näinhän me ihmiset toimimme. Virheitä on vaikea sietää, mutta valehdella ja puhua soopaa voi hyvin.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #10

Suokaa anteeksi, menee asian vierestä, mutta näin sähköalan mammatilaisena muutama kommentti Irjan tekstiin:

1. Aurikokeräimeksi kutsutaan tavalllisesti jotain nestettä lämmittävää paneelia, sähköä tuottavat aurinkopaneeelit.

2. Nykyisillä sähkön ja paneeleiden hinnoilla ne eivät maksa ikinä itseään takaisin normiperheen käytössä. Sähköalan ammattilaisena en antaisi näitä härpäkkeitä sunt´koht´uudelle katolleni edes asentaa vaikka saisin ne ilmaiseksi.

3. Aurinkokeräin voi monilapsisessa ( iso lämpimän veden kulutus) perheessä maksaa itsensä takaisin kymmenessä vuodessa, muuten ei ikinä.

4. Sitten tuo sähköyhtiöiden ´härskein´ viherpesu eli nämä ´vuokrattavat´aurinkopaneelit :

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/294402-om...

Maksat näille koijareille ilmastosähköaneista nelinkertaista hintaa ilman minkäänlaista vaikutusta vaikkapa kauhiaan CO2 päästöihin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #23

Juuri tuo suuri lämpimän veden kulutus ja veden käyttö myös lattialämmityksessä vaikutti aurinkokeräinten hankkimiseen. Jos menee 10 vuotta takaisin maksuun niin sekö on suurin syy olla laittamatta?
Sähkö Vantaalla maksaa ja sähkö kuljetus sitä enemmän. Ahne Caruna kiskoo sähkön siirrosta jo puolitoista kertaisesti sähkön hintaan nähden. Onhan tuo siirtokin otettava huomioon. Kun itse siirtää omissa nurkissa ei tule siirtomaksuja. Otetaanko noissa laskelmissa aina kaikki tekijät huomioon edes?

Vielä kysyisin sen, otitko huomioon paneelin hinnan. Jokainen, joka ostaa vaikka omalle katolleen maksaa paneelista. Mietinkin milloin paneelin hinta on kuoletettu ja voisiko sitten alkaa hyötyä ilman vuokran maksua pelkästä sähkön tuotosta. Tähän tietysti voisi saada Heleniltä vastauksen? Pitääpä soittaa ja kysyä, sillä eivät ne paneelit missään ole ilmaisia.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #24

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vap...

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vap...

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vap...

Aurinkokeräimillä on pieni mahdollisuus ´saada omansa joskus takaisin´.

Kuinkahan moni ymmärtää esimerkiksi sen, että aurinkopaneelijärjestelmissä olevissa kaapeleissa on pahimmillaan 1000 voltin jännite => paloviranomaiset ovat huolestuneet työturvallisuuden takia...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #26

Jännittteestä tuskin on riittävästi ollut tietoa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen Vastaus kommenttiin #27

Nykyään kun näytetään menevän kohden yhtä vuorokaudenaikaa, eli lämpötila 5-15 C ja pilviharmaata sadetta, niin sitä aurinkoenergiaakaan ei kovin valtavasti saa ja yöllä ei ollenkaan.

Kyse on myös siitä, että haluaako yhden energiantuotantojärjestelmän sijaan käyttää useampaa, josta toisella saadaan joku 5 % kiinteistön energiankulutuksesta katettua. Kyllä siinä viherpesun makua on.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #28

Meillä on aina ollut kaksi järjestelmää. Takka, jota käytän vieläkin eli ei mene sähköä lämmittämiseen kesällä lainkaan. Talvella 3000 litran vesitankki lämpiää ja pitää patterit lämpimänä. Tämä siis kaupunki järjestelmä. Maalla ilmalämpöpumppu, joka laski kuluja ainakin esimmäisenä vuotena 1/3. Nyt en enää tiedä sen vaikutuksia, sitten takka ja sähköpatterit. Keskeistä siis on takka. Tänään puhuin erään katolle paneeleita laittaneen kanssa. Hän totesi, että tuleepa puhtaampaa energiaa. Kesällä heillä laitettiin puolet lisää eli alkuperäisen suunnitelman verran aurinkopaneeleja. En todellakaan usko niiden tuottavan sijoitettua rahaa takaisin. Enkä usko niiden avulla syntyvän myytävää energiaakaan. Voisi sitä ajatella, että tiukan paikan tullen, jos ei muuta energiaa yks kaks saakaan, silloin edes aurinko, jos paistaa, sitä antaa. On tämä hiukan spekulatiivista, siksi ei ole rynnätty näitä markkinoita tukemaan muutoin kuin Helenin paneelein. Helenille soitin ja halusin keskustella. Vastaaja lupasi, että minuun otetaan yhteyttä. Ei ole otettu. Tietävät kyllä miten ovat löytäneet tavan hyötyä hyväuskoisista asiakkaista. Sopimuksenhan voi aina irtisanoa, mutta seuraako siitä sanktioita?

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #29

Irja, ikäväkseni minun on vielä puututtava tuohon puulla lämmitykseenkin, suo anteeksi:

1. Heittomotti koivuklapia maksaa ( valoisalta myyjältä ) n. 70 €/motti kotiin kuljetettuna.

2. Siinä on lämpöenergiaa 1000 kWh.

3. Amatöörilämmittäjä pääsee takallaan keskimäärin 70%:n hyötysuhteeseen eli todellinen huoneistoon siirtyvä lämpömäärä on siis 700 kWh.

4. Sähkö maksaa siirtoineen/veroineen n. 10 snt/kWh ( tähän ei saa jyvittää perusmaksuja) => suoralla sähkölämmityksellä 700 kWh maksaa tuon saman 70 € => taloudellisesti ´peli´on jo menetetty , kun klapit on kipattu kasana pihalle.

Olen tämän laskelman monesti tehnyt , useimmiten vastaus on ollut, että " saan puut ilmaiseksi siltä ja siltä..." Ja " tuelee liikuntaakin" : ihan valideja vastauksia , mutta minä puutuin vain tuohon virtuaaliseeen säästöön, jonka puulämmittäjät uskovat saavansa.

Ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin oikein käytettynä noin kolmessa vuodessa, kertoo nimimerkki " kokemusta on" : en myy , asenna tai ole itse tai lähipiiri mitenkään tekemisissä ilmalämpöpummpubisneksessä muuten kuin asiakkaana.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Sosiaalinen media on todellakin tuonut mahdollisuuksia keskustella asiantuntevasti tai ilman asiantuntevuutta. Keskustelijat joskus tiedostaen tai tietämättään saattavat sivuta myös aiheita, joissa joillekin muille ihmisille on kertynyt runsaasti asiantuntemusta. Ehkä siitä syntyy uusia synapseja asioiden välille ja niiden käsittelyyn ja siten keskustelu avaa vaikkapa syneksin.

Ehkä näillä Uuden Suomen palstoilla ei aina saa syntymään keskustelua valitsemistaan aiheista, mutta joskus kirjoittamisessa tyynnyttää sekin, että saa asioita hieman avattua muillekin ihmisille. Itsestäni huomasin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneena ihmisenä sen, että kirjoittaminen avasi uuden kanavan sen sijaan, että höyryäisin niistä asioista tutuille ja sukulaisille. Ihmissuhteet ovat selvästi sen jälkeen parantuneet, kun aloin julkisesti kirjoittaa.

En ole tehnyt minkään alan väitöskirjaa, mutta sen tekeminen lienee on kovin määrämuotoinen työ. Ehkä monia väitöskirjan kirjoittaneitakin avartaa kirjoittaa hieman vapaammin blogissa ja myös joskus hieman asian vierestä myös.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Väitöskirjan tekeminen vaatii tutkimustyötä eikä mikään bloggaaminen ole siihen verrattavaa. Pitää julkaista tutkimuksia kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa ja asettaa näin työnsä muiden arvioitavaksi. Aika hepponen käsitys väitöskirjatyöstä tuo rinnastaminen bloggaamiseen. Minulla on useita vertaisarvioituja tutkimuksia. En silti ole jaksanut, halunnut, ollut valmis tekemään väitöskirjaa, sillä se vaatii melkoista panostusta. Lähipiirissä on väitelleitä ja dosenttikin. Kirjoja olen tehnyt, mutta en julkaissut, toistaiseksi. Ehkä vielä sillä saralla etenen. On eri asia sekin, oma työnsä, mutta ei tutkimustyötä sellaisena kuin minä tutkimuksen koen.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tutkimuksenkin nykyään voi varmaan vapaasti kukin kokea.

Rinnastan väitöskirjakirjoittamisen bloggaamiseen siltä osin kuten sanonkin: voi vapaasti kirjoittaa myös asian vierestä. Tutkimustyöstä kirjoittamisessa aihe rajataan melko tarkasti eikä siinä ehkä voi tuoda esille muita esille tulevia aiheita ja ajatuksia kuin mistä väitöskirjassa on kyse.

Minulla on julkaistuna useita kirjoja, joissa on useita jopa väitöskirjakelpoisia aiheita käsiteltynä. Sanon samaa kuin kommentoija: en ole lähtenyt väitöskirjatielle, kun sellainen toiminta Suomessa ja ehkä muuallakin on niin määrämuotoista toimintaa kuten on. Vapaampi kirjoittaminen sopii paremmin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Kukin tekee niin kuin lystää, mutta eksaktia tietoa tuottaa vain tutkimus. Tieodon luotettavuus mututasolla on yleensä lähellä nollaa

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #7

Vaatii tietenkin hyvää itsetuntoa tietää asioita ilman mikroskooppia tai kyselyitä.

Toinen asia kirjoittamisen suhteen on luotettavuus. Sosiaalinen media on tuonut lukijoille lisää vastuuta. Jokainen joutuu itse punnitsemaan tiedon luotettavuutta. Tässäpä on myös opettajille haastetta ja myös median toimittajille ja vastuuhenkilöille opettaa nuorisolle medialukutaitoa. Ehkä se on meidän jokaisen aikuisen vastuuta.

Tieteellisen tutkimuksen lukeminen vaatii myös tiedon punnitsemisen taitoa ja kunkin lukijan arvelua, mikä on oikein ja totta. Tiede ei automaattisesti tuota mitään absoluuttista totuutta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #8

Tiede korjaa koko ajan itseään ja sillä tavalla se pyrkii kohti totuutta. Parempi totuus sieltä löytyy kuin mutusta. Tuo ensimmäinen lauseesi on huvittava. Ei se tietäminen ole itsetunnosta kiinni:

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #11

Itsetunnosta on ehkä kiinni sekä tietäminen, se että uskaltaa tietää asioita, ja myös niistä kertominen. Joskus joku ihminen saattaa osua tietämään asioista, jotka ovat jopa yleisistä mielipiteistä poikkeavia. Vaatii hyvää itsetuntoa seisoa sanojensa takana.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kai tiedät, että omakustanteen julkaisun ei tarvitse maksaa mitään? Aikaa ja vaivaa siinä kyllä tarvitaan, että saa sisällön julkaisukuntoon ja markkinointikin pitää tehdä pääosin itse. Tutkin asiaa joskus vuonna 2004 ja silloin jonkinlainen edelläkävijä oli Lulu, joka käytti book on demand -tekniikkaa. Nykyisin vähän vastaavia e-kirjojen julkaisijoita on Suomessakin. E-painos ja BoD ainakin.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Jos vielä ajatellaan tiedejulkkiksia Esko Valtaojaa ja Kari Enqvistiä, niin julkisuuteen tulo ei ole ollut niinkään tieteensä kautta kuin esittää skeptinen näkemyksensä yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja keskusteluun. Jota minustakin ohjaa nedian pyrkimys lillukanvarsilla reposteluun ja henkilöiden välisiin gladiaattoritaisteluihin. Päiväkausia spekuloidaan asaiantubntija-armeijoiden kera puolueiden gallupkamnatuksia. Ja loput, katastrofeja, terroritekoja ja maailman muita levottomuuksia. Syvemmät sisällöt unohtuvat.

Lisäksi Enqvist ja Valtaoja esittävät uskontokritiikkiä. Olen täysin sanaa mieltä Valtaojan kanssa että aatteet ja uskonnot joutaisivat uunin pesässä poltettaviksi. Ne eivät ihmiskuntaa pelasta, päinvastoin. Koska tarjoavat valheellista lohtua ja estävät järkevää toimintaa.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Kaikki aatteet eivät mielestäni tokikaan jouda uunin pesään. Valistusaate oli tieteellisen ajattelun esiinmarssin kannalta myönteistä. Katolinen kirkko oli aikanaan tiedevastainen voima sen aikaisissa yhteiskunnissa, joissa sillä oli keskeinen rooli. Lutherin reformaatio oli aate sekin. Sitä saamme kiittää siitä, että Lutherin mielestä tavallisen kansan tuli saada lukea raamattua itse - ottamaan itse asioista selvää. Tällä on ollut suuri merkitys kansan sivistystason kohottajana menneinä vuosisatoina esim. Pohjoismaissa. Nyt tietenkin tulee mieleen, että Luther ei luullakseni kuitenkaan olisi toivonut, että Internetistä tulee kaikenlaisen soopan runsauden sarvi. Ihmiskunnalle vahingollisia aatteita on ihmiskunnan historiassa putkahdellut esiin aika ajoin ja sen suhteen ei ole mitään hyvää odotettavissa.

Me tarvitsemme Enqvistiä ja Valtaojaa. Hekin muiden tieteillijöiden tapaan arvatenkin saavat vihapostia mutta heillä on julkkiksina painoarvoa mediassa. Kumpikin heistä on useaan otteeseen tuonut esiin tieteellisen ajattelun perusteita sillä tavalla, joka saavuttaa ne, jotka ovat saavutettavissa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Totta, tässä mennään vähän semantiikankin puolelle. Valistus asetti järjen mystiikan edelle, tieteen ja edistyksen uskomusten ja vanhaan takertumisen edelle, ihmisoikeudet ja tasa-arvon valtion mielivallan edelle.

Tasa-arvo, ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat aatteita nekin. Olisiko pitänyt puhua -ismeistä. Ylipäänsä siis ideologioista, joiden narratiivi voi sumentaa järjenkäytön, mm. kymmenien miljoonien kuolonuhrien muodossa. Samoin uskonnoissa on tämä sama vallankäytön ja manipuloinnin ongelma. Tällainen ideologinen narratiivi viekoittelee edelleen, antaessaan yksinkertaistettuja vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin, kuten mediasta voimme nähdä.

Mitä Lutheriin tulee, niin olen lukenut tekstejä hänen ns. nurjista puolistaan, mm. antisemitismistä. Jotka puolet on lakaistu maton alle hänestä puhuttaessa.
Voi olla karkea tulkinta, mutta minusta Lutherin teesit ovat omanlaisiaan alkulaukauksia pimeän Keskiajan jälkeiselle yhteiskunnan sekularisoitumisprosessille, joka voimistui myös Valistuksen ajalla. Tämän voi huomata vaikka uskonnollisista rituaaleista kirkon alttarilla, joista merkit ns. pakanauskontojen aikaisista jumalille eläinten ja ruoan uhraamisista on häivytetty pois. Samoin kuten blogisti Lauri Gröhn on kirjoittanut, lapsen kasteessa aiemmin manattiin tai loitsuttiin paholaista pois lapsesta. Mikä sekin on häivytetty pois.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #16

Kirkossamme ovat yhä selvemmin näkyvissä katolisen kirkon rituaalien piirteet. Hämmästytti kovasti, kun oli lapsenlapseni rippijuhlissa. Näin nämä kristilliset rituaalit elävät ja aaltoilevat.

Mitä taas tulee tieteeseen, niin luin vastikään tuoretta Tiedelehteä, jossa oli gravitaatioaalloista. Mieleeni jäi se milloin Einstein julkaisi suhteellisuuteorian ja sitten meni sata vuotta välivaihetta, jolloin käsitykset tuon alan piirissä horjuivat melkoisesti melkein jopa alkuperäisen idean turmioksi. Kun sitten lopulta kokeellisesti pystyttiin osoittamaan kaareutuvat gravitaatioaallot todeksi palattiin taas aiheen alkulähteille. Näin käy tieteen piirissä. Edetään ja joskus tulee takapakkia.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen Vastaus kommenttiin #18

Ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole aikaa erehtyä tai olla harhateillä sataa vuotta. Jos tutkimuspaukut pannaan epärealistiseen energiainfraan ja samalla unohdetaan käsillä olevat keinot, voidaan huomata se liian myöhään, jo 20-30 vuoden päästä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #20

Valitettavasti eräät merkittävät vaikuttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää mitä on ilmastonmuutos. Voisiko edes Irma ja muut sääilmiöt auttaa edes ymmärtämään?

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Sitäpaitsi, tieteen popularisoijat, tiedejulkkikset ovat poikkeuksetta hyviä tarinankertojia ja huumorikaan ei keinovalikoimasta puutu. Nämä ovat sellaisia ominaisuuksia joita professorin tehtävään ei erikseen edellytetä.

Sen verran tarinankertojan taitoja tosin tarvitaan, että tekee omista rahoitushakemuksistaan myyviä. Sekin on omanlaisensa julkisuudessa tunnettu klisee, että ns. nerot huipputiedemiehet voivat olla hyvin eksentrisiä persoonia, esimerkiksi sellaisia joiden luentoja eivät opiskelijat ainakaan kovin viihdyttäviksi koe.

Mutta ehkä valtiovallan nykyinen ohjailu tiedemaailmaa kohtaan sekä kiristyvät rahoituskriteerit karkoittavat tällaiset eksentrikot Suomesta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tuli kyllä yliopiston rehtorin puheesta se kuva, että periksi ei anneta.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Epäilen, että tämän kiristyslinjan jälkeen tulee rekyyli, kun tajutaan ettei leikkaamalla saadakaan uusia huippututkimusyksiköitä joka puolelle Suomea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Verkostoitumalla ja paremmalla yhteistyöllä ja yhteiskuntasuhteilla voidaan saadakin.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Sanalla diletantti on hieman pejoratiivinen kaiku ja siksi sitä sivistyneemmät käyttävät mielellään. Egon Friedell on kirjassaan Uuden ajan kulttuurihistoria I ss. 64-66 puolustellut kovasti diletantteja seuraavaan tapaan:

”Kaikilla inhimillisillä toimilla on vain niin kauan todellista elinvoimaa, kun niitä harjoittavat diletantit (harrastelija, amatööri). .. Sitä vastoin kaikkiin asioihin, joita harjoitetaan ammattimaisesti, tulee niihin jonkinlaista yksipuolisuutta, rajoittuneisuutta, subjektiivisuutta ja liian ahdasta näkökulmaa. Ammattimies on aina liiaksi oman ammattipiirinsä lumoissa, hän ei sen tähden juuri koskaan pysty aikaansaamaan todellista mullistusta. Häntä sitoo liiaksi perinteet, ja hänellä on tahtoen tai tahtomattaan liiallinen kunnioitus niitä kohtaan. Hän tietää myös liian paljon yksityisseikkoja voidakseen kyllin yksinkertaisina nähdä asiat, ja juuri sen johdosta hän on vailla hedelmällisen ajattelun ensimmäistä edellytystä. Tieteitten koko historia on sen tähden jatkuva todiste diletantismin arvosta.

Joule oli oluenpanija, Fraunhofer lasinhioja, Farady kirjansitoja, Goehe keksi väliluun, Mendel oli pappi, ..”

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Loistava kommentti. Pitäisikö tieteen tekijän astua ulos kammiostaan ja ryhtyä välillä ihan muihin tehtäviin kuten käytännön työhön kuten nuo esimerkissäsi mainitut tutkijat. Tutkimusapurahoja ei ennen ollut eli jostain se leipä oli saatava.

Tänään luin Ari Alsion etten sanoisi kaikkien alojen asiantuntijan tai ainakin laajasti eri asioista bloggaavan evoluutio- sanan käytöstä Puheenvuorossa. Minä hiukan hämmennyin. Sana oli niin erikoisissa yhteyksissä.
http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242671-vi...

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Mitä tulee diletanttiin, on sanonta, että kymmenen tyhmää kysyy enemmän kuin yksi viisas ehtii vastata.

Esimerkiksi jos joku Twitterissä esittää 140 merkin viestissä huiman ideansa maailman pelastamiseksi, niin on harmittavaa huomata, ettei millään 140 merkkiin saa puristettua riittävän tukevaa perustelua kaikista niistä haasteista, minkä takia tuo maailman pelastus-esitys ei välttämättä onnistu. Ja jos laittaa useamman twiitin peräkkäin, saa saa äkkiä selittelijän maineen. Sama asia, jos amatööri keskustelija laittaa linkin blogiin tai artikkeliin, jossa käsitellään ilmeisen yksisilmäisesti tuollaista maailman pelastuksen narratiivia. On paljon käyttäjiä, myös tiedetutkijoita, jotka tuuttaavat somessa omia näkemyksiään puoltavia linkkejä. Kritiikki lakaistaan maton alle.

Ja kun tällaista toimintaa erehtyy kritisoimaan, luo keskustelua seuraavalle ylesölle epäilyksen asennevammaisuudestani tai piiloagendasta.

Ylipäänsä mediassa ja somessa saavat kantansa voitolle ne, jotka pitävät eniten ääntä. Somekeskusteluun liittyvää psykologiaa ja harhaa, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat oikeasti ovat ja mihin suuntaan niitä olisi järkevää viedä.

Diletantin synonyymi voisi olla dorka. Tämä artikkeli on edelleen ajankohtainen:
http://ylioppilaslehti.fi/2011/04/on-ok-olla-dorka/
Lainaus: "Mutu-tieto nojaa näennäisiin faktoihin, joihin on retorisesti helppo uskoa".

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Aika tyypillinen reaktio. Suomen sieniseuran fb-sivuilla on yllättävän riitaisaa. Eniten kai nyt liittyen Luontoporttiin ja IS/IL:n artikkeliin. Hyvin mielenkiinnotonta, mutta eräs lyhyt keskusteluketju kiinnitti huomiotani. Diletantti? kysyi jotain tieteilijältä? ja uudestaan, johon tieteilijä? vastasi, että hän ei vastaa varsinaiseen kysymykseen ennen kuin diletantti? kertoo oppiarvonsa aiheeseen liittyen.

Hieman vastaava tapahtuma oli, kun Mauri Korhonen, silloinen? Sienilehden päätoimittaja ei hyväksynyt ehdotusta, että muokkaisin täällä Vapaavuorossa julkaisemani jutun "Tatinriesa ja muut herkkutatin kasvuhäiriöt" siihen kuosiin, että sen voisi julkaista Sienilehdessä. Asiaa oli minulle ehdottanut Jouni Issakainen, Turun sieniseuran puheenjohtaja ja varmaankin biologian tohtori. Kun se ei minua lannistanut, että artikkelista ei saisi palkkiota, oli lopullinen peruste se, että en ollut tarkistanut luotettavien tieteellisten menetelmien avulla sitä, että kyseessä on juuri tatinriesa, "sehän olisi voinut olla ihan mikä tahansa home".

Nyt kun ggoglettaa tatinriesa, on kirjoitukseni täällä ensimmäisenä. Minua se hieman harmittaa, koska sienestyskurssi.blogspot.fi-sivustolla Tatinriesa on tavalliselle sienestäjälle sopivampi. Toisaalta täällä julkaisemani "tutkielma" lienee aika hyvä esimerkki siitä, miten diletantti voi tuottaa käyttökelpoisempaa tietoa kuin muodolliseen tieteeseen sitoutuneet. Ilman mikroskooppia, pelkästään aistinvaraisesti ja päättelemällä. Nettiä tietysti käytin, mutta siellä aiheesta on hyvin vähän.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #34

Aivan kaikki ei aistinvaraisesti ja päättelemällä onnistu. Mikrobit näkyvät ja voidaan erotella vain mikroskoopin avulla ja erilaisia kasvualustoja käyttäen. Näin voidaan päästä parempaan varmuuteen.

Tuo termi mitä käytät on yleistävä ja sienillä voi olla suuri määrä taudinaiheuttajia, jotka sairastuttavat tatit ja muutkin sienet. Tutkijat yleensä pyrkivät yksilöimään tarkemmin sen, mistä on kyse. Siihen sitten tarvitaankin tarkempia välineitä kuten mikroskooppia ja kasvualustoja https://en.wikipedia.org/wiki/Hypocreaceae

Apellani oli tapana tutkia helttasienten itiöitä. Hän asetti sienen paperille, johon heltasta pudonneet itiöt jättivät jälkensä ja siitä saattoi päätellä hiukan pidemmälle mistä sienestä oli kyse. Tavalliset sienethän me tunnemme ulkonäöltä, mutta emme missään suhteessa kaikkia. Jäinkin kiinni kasvitieteen opiskelijana tuosta aiheesta ja niistä maagisista pienistä sienistä, joita en jaksanut opiskella. En päässyt suullisesta tentistä läpi. Kirjakin oli saksaksi ja minulle hiukan haasteellista luettavaa. Jotkin asia ovat helppoja ja päättely onnistuu toiset eivät sitä ole ja sekin on hyvä ymmärtää.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset